Yksilökeskeistä tasapainoilua oman hyvinvoinnin ja työllistettävyyden ylläpitämisen välillä
Specia palkitsee asiantuntijatyöhön tai yleisesti työelämään liittyviä pro gradu -tutkielmia ja YAMK opinnäytetöitä kerran vuodessa. Gradustipendillä haluamme tukea jäseniämme, saada tutkittua tietoa moniosaajien urapolkuja tukemaan ja antaa arvoa opiskelijoiden tekemälle tutkimustyölle. Nyt tarjolla on kirjoitus gradustipendin saaneen Riikka Hentun pro gradu -tutkielmasta ”Uupuneita supernaisia? Työelämän menestyvät ja työllistettävät korkeakoulutetut nuoret naiset”.
Nuoriin naisiin liittyy mielenkiintoinen ristiriita: samaan aikaan kun he kuvautuvat julkisessa keskustelussa menestyvinä ja pärjäävinä, puhuvat niin tilastot kuin lehtijutut heihin kohdistuvasta kasvavasta uupumuksesta ja suorituspaineista. Mitkä ominaisuudet tekevät nuoresta korkeakoulutetusta naisesta työllistettävän, työelämässä pärjäävän työntekijän? Miten tasa-arvo ja hyvinvointi kytkeytyvät tähän keskusteluun?
Pro gradu -tutkimukseni tulosten mukaan ihanteellinen nykytyöelämän työllistettävä, korkeakoulutettu nuori nainen näyttäytyy kaikkeen pystyvänä, itsenäisenä ja hyvinvoivana ”supernaisena”.
Nuoret naiset tunnistavat hyvinvoinnin ja omien rajojen tuntemisen tärkeyden, mutta silti jatkuva tekeminen ja suorittaminen näyttäytyy ihannoitavana työllistettävyyden ylläpitämisen kannalta. Haastateltavat eivät näytä tunnistavan, että sukupuolella olisi merkitystä jatkuvaan suorittamiseen vaateeseen, vaan tulkitsevat sen yleisesti nuoriin työntekijöihin kohdistuvana vaateena, jolloin tasa-arvo tulkitaan saavutetuksi. Ristiriitaisesti samaan aikaan kuitenkin kuvataan, kuinka nuorena naisena oma paikka ja asiantuntijuus täytyy hankkia ja osoittaa tekemällä muita enemmän.
Olemmeko sosiaalistuneet uskomaan työelämän saavutettuun tasa-arvoon?
Vaikka olemme Suomessa monta askelta edellä tasa-arvon suhteen globaalisti tarkasteltuna, tuottaa lähempi työelämän tasa-arvoon liittyvien rakenteiden tarkastelu viitteitä siitä, että tekemistä tasa-arvon eteen on edelleen. Piilossa olevia epätasa-arvon rakenteita (esim. tutkimuksessa esille tulleet tytöttely ja vähättely) on siis edelleen ja niillä on vaikutusta nuorten naisten hyvinvointiin. Nämä rakenteet on tärkeää tunnistaa ja nuorten naisten on voitava puhua niistä ilman pelkoa siitä, että oma osaaminen kyseenalaistuu. Emme myöskään saisi sysätä yhteiskunnan rakenteisiin liittyviä ongelmia, esimerkiksi siis työelämän epätasa-arvoa, yksilöiden (tässä nuorten naisten) ratkottavaksi.
Tutkimustulosten perusteella yksilön vastuu niin työllistettävyydestä kuin omasta hyvinvoinnista korostuukin. Yksilön on kyettävä ottamaan itse vastuu menestymisestään, olemaan yrittäjämäisen ahkera ja aktiivinen, mutta samaan aikaan tunnistettava oman jaksamisensa rajat sekä se, milloin on syytä levätä. Ajoittain syntyy vaikutelma, että hyvinvointiakin suoritetaan työelämässä jaksamista varten.
Mielenkiintoista on se, että samaan aikaan nuoret naiset pyrkivät ottamaan etäisyyttä suorittamiseen ja huipun tavoitteluun, vaikka se näyttäytyy ihannoitavana. He puhuvat esimerkiksi armollisuudesta itseä kohtaan ja ovat hyvin tietoisia hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tulkintani mukaan näin pyritään siis toisaalta vastaamaan yhteiskunnan asettamiin yksilökeskeisiin työllistettävyyttä edistäviin vaateisiin ja samaan aikaan parantamaan omaa hyvinvointia hokemalla itselle: ”sinä riität”.
Huippusuorittamisen ideaali kytee vahvana ajassamme
Oman hyvinvoinnin ja työllistettävyyden ylläpitäminen näyttäytyy siis jatkuvana yksilön vastuulle kohdistuvana tasapainoiluna, jossa vahvat ja paremmista lähtökohdista ponnistavat selviävät ja heikommat putoavat – mutta epäilemättä sillä on vaikutusta aivan jokaisen nuoren naisen hyvinvointiin.
Läpileikkaavana teemana esiin rakentuu huippusuorittamisen ideaali, josta on muodostunut ajassamme sosiaalisesti hyväksytty itseisarvo. Ajassamme istuu myös vahva käsitys siitä, että kaikilla olisi samat lähtökohdat menestymiseen ja ”oma asenne ja ahkeruus ratkaisevat”. Sen sisään rakentuu oletus jaksamisesta ja pärjäämisestä ajassamme, mikä asettaa kohtuuttomia vaatimuksia, paineita ja pelkoa siitä, että ”putoaa kelkasta”. Tämä on puolestaan omiaan ruokkimaan pahoinvointia.
Kaiken tämän rinnalle tarvitaan ihmisyyttä ja inhimillisyyttä korostavaa puhetta ja keskustelua, jossa tuodaan esiin koko elämä kaikkine sävyineen sekä ihmisten erilaisuus. Huipun, kympin suoritusten ja ihmisten tasapäistämisen rinnalle tarvitaan puhetta tavallisuudesta ja keskeneräisyydestä. Sillä loppujen lopuksi: suurin osa meistä on ihan tavallinen, heikkoudet mukaan lukien. Tavallisuuden ja keskeneräisyyden salliminen puolestaan mahdollistaa kasvun ja tukee hyvinvointia.
Kirjoittaja: Riikka Henttu
Pääset tutustumaan kaikkiin Specian gradustipendillä palkittuihin töihin täällä!