Kevätkokous hyväksyi Specian uuden strategian

Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt ry:n kevätkokous järjestettiin etäyhteyksillä 25.4.2024. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa hyväksyttiin uusi strategiamme.

Vuosi 2023: jäsenkasvua ja aktiivisia jäseniä

Specian palkansaajajäsenten määrä kasvoi vuoden aikana lähes 5% ja saimme vähennettyä jäsenten eroja merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna. Joukkoomme liittyi vuoden aikana yli 550 uutta specialaista! Olemme viime vuosina kehittäneet jäsenviestintäämme ja olemme onnellisia siitä, että uudistusten jälkeen viestintämme tavoittaa jäsenemme entistä paremmin. 

Edunvalvonnan keskiössä olivat maan hallitusohjelman esitykset, työllisyyspalvelujen siirtyminen kuntiin vuonna 2025, hyvinvointialueiden uudistus sekä esimerkiksi käynnistyneet ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvottelut. Jäsenpalveluissa keskityimme erityisesti osaamisen kehittämiseen, urasuunnitteluun ja jäsenten hyvinvointiin. Koulutustukeamme haki vuoden aikana 291 jäsentä.

Toimintamme ytimessä ovat aktiiviset jäsenemme. Erilaisissa luottamustehtävissä toimi vuoden aikana lähes 30 specialaista, jotka jakoivat omaa osaamistaan esimerkiksi strategiatyöhömme sekä ammatillliseen edunvalvontaamme. Kiitos teille jokaiselle! 

Olemme myös kiitollisia kaikille erilaisiin kyselyihimme vastanneille jäsenille. Edunvalvontatyömme perustuu tietoon ja sitä kartutamme pienempien ja isompien kyselyjen avulla. Vastauksillanne on siis iso merkitys!

Uusi strategia: Vaikuttava, tunnettu ja kasvava Specia

Kevätkokouksessa hyväksyttiin uusi strategiamme ja sen viitoittamalla tiellä keskitymme tulevina vuosina vaikuttavuuden, tunnettuuden ja kasvun edistämiseen. 

Edunvalvonnassa tärkein tehtävämme on saada jäsentemme ääni kuuluviin. Vaikuttamistyömme tavoitteena on rakentaa oikeudenmukaista ja kestävää työelämää. 

Haluamme olla mukana luomassa uudenlaista ammattiyhdistysliikettä, jossa työelämä kehittyy yhteistyöllä ja neuvotellen. Erotumme kilpailijoista positiivisella asenteella ja rohkeasti inhimillisemmän työelämän puolelle asettuen. Avoimuus on toimintaamme ohjaava arvo, ja haluamme viestiä toiminnastamme läpinäkyvästi. 

Ammattijärjestönä tehtävämme on myös tavoitella jäsenkasvua, sillä se tuo leveämpiä hartioita ja vaikuttavuutta edunvalvontaamme. Laadukas jäsenpalvelu on meille sydämen asia ja jäsenten tyytyväisyys on toimintamme tärkeimpiä mittareita. Haluamme olla paras vaihtoehto moniosaajille ja kehitämmekin jäsenen palvelupolkua, jotta vastasimme entistä paremmin moniosaajien tarpeisiin muuttuvassa työelämässä. 

Kuten missiomme sanoo, olemme sitoutuneita rakentamaan rohkeasti moniosaajille parempaa, oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää työelämää. Tähän ydintehtävään keskitämme voimavaramme.  

Strategian tekeminen oli lähes vuoden kestänyt hallituksemme ja henkilöstömme yhteinen ponnistus. Lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle!

Lisätietoja:
Saara Paavola
Toiminnanjohtaja
saara.paavola@specia.fi