Tulossa syksyllä: suosittu moniosaajien mentorointiohjelma

Suosittu moniosaajien mentorointiohjelma käynnistyy taas syksyllä – hae mukaan 7.5.2023 mennessä 

Moniosaajat ovat työelämän seikkailijoita, joilla on CV:ssä monta punaista lankaa ja halu päästä hyödyntämään monipuolista osaamistaan urallaan. Suunnan valintaan ja osaamispaletin hallintaan he tosin saattavat joskus tarvita viisaita kanssakulkijoita ja ajatusten vaihtoa. Mentorointiohjelmassa moniosaajat eli ”seikkailijat” pohtivat pienryhmissä yhdessä urasuunnitelmiaan. 

Ohjelmaan kootaan hakemusten perusteella viisi moniosaajien aktoriryhmää. Pienryhmissä jokainen edistää omaa ura-askeltaan, on se sitten esimerkiksi siirtymä esihenkilörooliin, suunnitteilla oleva alan vaihto tai omien vahvuuksien ja urasuunnan hahmottaminen. Ohjelman fokus on ammatillisissa ja urasuunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. 

Jokainen viiden henkilön ryhmä saa oman mentorin, joka luotsaa seikkailijoiden ryhmätapaamisia. Tärkeässä osassa ovat myös ryhmän jäsenet, eli aktorit toimien vertaissparraajina muille ryhmän jäsenille. Tapaamiset järjestetään etäyhteyksin, jotta jokainen jäsen ympäri Suomen pääse osallistumaan mentorointiin. 

Ryhmätapaamiset järjestetään 
27.9.2023 | 1.11.2023 | 24.1.2024 | 14.3.2024 | 18.4.2024 | 9.5.2024 
alkaen klo 17.00. 

Ohjelmaan mukaan pääsy edellyttää näihin tapaamisaikoihin sitoutumista. 

Haku mentorointiohjelmaan on nyt auki! 

HAE MENTOROINTIOHJELMAAN TÄSTÄ