Ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksesta neuvottelutulos
Ammattikorkeakoulujen omaa työehtosopimusta koskevissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos 28.2.2024 aamuyöllä. Sopimus koskettaisi lukuisia Specia Asiantuntijat ja esihenkilöt ry:n jäseniä, jotka työskentelevät monipuolisesti erilaisissa suunnittelu- ja kehittämistehtävissä ammattikorkeakouluissa ympäri Suomea.
Sopimusneuvotteluissa specialaisia edusti Akavan Erityisalojen työmarkkinalakimies Anna Zibellini, joka toimi yhtenä YTN:n neuvottelijoista. Zibellinin kertookin, että jäsentemme työehtojen edunvalvonta vahvistuisi olennaisesti koko korkeakoulusektorilla. Työehtosopimuksen myötä jäsenet saisivat jatkossa oman luottamusmiehen työpaikoilleen.
– Itsenäinen sopimus ammattikorkeakouluille ja pääsy oman neuvottelujärjestön kautta sen neuvottelupöytään on Akavan Erityisalojen pitkäaikainen tavoite. Sen eteen on tehty vaikuttamistyötä jo kymmenen vuotta. Nyt neuvottelutulos saavutettiin sinnikkyydellä ja hienolla liittojen välisellä yhteistyöllä, työmarkkinalakimies Anna Zibellini Akavan Erityisaloista kertoo.
Ammattikorkeakoulujen henkilöstön palvelussuhteen ehdot ovat tähän mennessä määräytyneet Sivistan yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan eikä Akavan Erityisaloilla tai neuvottelujärjestö YTN:llä ole ollut edustusta neuvottelupöydässä. Nykyinen sopimus on voimassa 31.3.2024 saakka.
Neuvotteluja on käyty viime marraskuusta asti. Tulos etenee seuraavaksi sopijaosapuolten päättävien elinten käsittelyyn. Akavan Erityisaloissa neuvottelutulosta käsittelee ensin korkeakoulutoimikunta, minkä jälkeen siihen ottaa kantaa liiton hallitus. Specia Asiantuntijat ja esihenkilöt ry:llä on edustus molemmissa.
Ratkaisun sisällöstä kerrotaan, mikäli se hyväksytään kaikkien osapuolten hallinnoissa.
Työehtosopimuksen osapuolet ovat Sivistysala ry, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry.