Vuoden kasvatustieteilijä 2022 palkinto Alisa Uusi-Kilposelle

15.3.2023 järjestetyssä Kasvuseminaarissa palkittiin vuoden 2022 kasvatustieteilijänä kasvatustieteen maisteri Alisa Uusi-Kilposen Helsingin yliopistosta. 

Vuoden kasvatustieteilijä 2022 Alisa Uusi-Kilponen

Valintaperusteina on olleet muun muassa se, että Alisa on toiminut ansiokkaasti verkkopedagogiikan ja oppimisen kehittämisen asiantuntijana erityisesti tiedekasvatuksen parissa. Hän on mm. koordinoinut ja ohjannut päätökseen LUMATIKKA-verkkotäydennyskoulutuksen, julkaissut innostavan Murtolukumurtojenmysteeri -opetusmateriaalipaketin perusopetukseen, sekä toiminut verkkopedagogiikan ja oppimista ja kehittämistyötä edistävän oppimisanalytiikan suunnittelijakehittäjänä. Hän on toiminnallaan edistänyt kasvatustieteiden tunnettavuutta ja ollut varmistamassa matematiikan opetuksen kehityksen edistymistä tulevaisuudessa.


Vuoden kasvatustieteilijä-tunnustuksen myöntää Suomen kasvatustieteilijöiden liitto SKOL ry. Valinta julkistetaan SKOL:n ja ammattijärjestö Specian järjestämässä kasvatustieteilijöille suunnatussa Kasvuseminaarissa.