Tampere aikoo leikata hallinnosta – leikkaukset iskevät asiantuntijoihin ja kuntalaisten palveluihin

Tampereen kaupungin budjettiesitys vuodelle 2026 herättää vakavaa huolta. Esityksen mukaan jopa 122 tehtävää on vaarassa, mikä uhkaa lisätä jo valmiiksi kuormittunutta hallintoa ja heijastuu lopulta kuntalaisten palveluihin. Specian jäseniä työskentelee kaupungin hallinnon ja asiantuntijatehtävien parissa

Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt ry pitää tärkeänä, että ennen mahdollisia vähennyksiä tehdään perusteellinen vaikutusten arviointi ja kuullaan henkilöstöä, joka tuntee työn arjen ja sen todelliset resurssitarpeet.

“Hyvä hallinto ei ole kuluerä, vaan sen varaan rakentuvat laadukkaat ja saavutettavat palvelut. Kun hallinnon rakenteita heikennetään liikaa, vaikutukset näkyvät nopeasti myös kuntalaisten arjessa”, toteaa Specian toiminnanjohtaja Saara Paavola. 

Asiantuntijatyön merkitys jää helposti näkymättömäksi

Specian jäseniä työskentelee Tampereella laajasti hallinnon, suunnittelun, hankkeiden ja kehittämisen tehtävissä. Leikkausten vaikutukset kohdistuvat suoraan heihin – eli työhön, jonka merkityksellisyys näkyy usein vasta silloin kun sitä ei enää ole.

Tampereen kaupungin yhteistoimintaneuvottelut päättyivät lokakuun alussa, ja esitettyjen toimenpiteiden arvioidaan johtavan 122 irtisanomiseen sekä useisiin tehtävämuutoksiin. Pääluottamusedustajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että jäljelle jäävät työntekijät joutuvat venymään yhä enemmän, vaikka työmäärä ei vähene.

“Pelkäämme, että nyt leikataan liikaa. Mikäli suunnitellut toimenpiteet toteutetaan, niillä on seurauksia ja kustannuksia vuosien päähän,” toteavat Tampereen kaupungin pääluottamusedustajat yhteisessä lausunnossaan.

Tarvitaan vastuullista päätöksentekoa

Tampereen hallinnon tehostamistarpeita on perusteltu kaupungin kasvulla ja talouden tasapainottamisella. Kuitenkin jo aiempi raportti (Eero Laesterä: Kasvun hinta Tampereella, 2022) muistuttaa, että hallinnollisia tehtäviä voidaan vähentää vain silloin, kun toimintoja on aidosti uudistettu – ei säästötavoitteiden vuoksi.

Specia korostaa, että hallinnon ja asiantuntijatyön roolia ei tule tarkastella irrallisena kustannuksena, vaan edellytyksenä sille, että kaupunki toimii, kehittyy ja pystyy pitämään kiinni osaavista työntekijöistään.

Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota marraskuussa

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontuu käsittelemään vuoden 2026 talousarviota maanantaina 10.11.2025 klo 9 alkaen Tampere-talossa. Specia seuraa tilannetta yhdessä kattojärjestö Akavan Erityisalojen sekä neuvottelujärjestö JUKOn kanssa ja pitää esillä jäsentensä näkökulmia myös tulevissa keskusteluissa.

Lue lisää Akavan Erityisalojen sivuilta:
Akavan Erityisalat: Tampere leikkaamassa liikaa valmiiksi ohuesta hallinnostaan

Lisätietoja:

Saara Paavola, toiminnanjohtaja
Specia – Asiantuntijat ja esihenkilöt ry
saara.paavola@specia.fi
p. 050 329 7524

Kirjoittajat: Pauliina Sneck, viestintäasiantuntija & Saara Paavola, toiminnanjohtaja