Yhdistyksen säännöt

Specia – Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry

1. Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on SPECIA – asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry, ruotsiksi SPECIA – experter och högre tjänstemän rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko valtakunnan alue.

2. Tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä sekä valvoa ja ajaa heidän ammatillisia, koulutuksellisia, oikeudellisia, sosiaalisia ja työsuhde-etujaan.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys neuvottelee työ- ja virkasuhdetta ja palkkausta koskevissa asioissa sekä muissa jäsentensä kannalta merkittävissä ammatillisissa ja koulutuksellisissa kysymyksissä, tekee esityksiä, antaa lausuntoja ja laatii selvityksiä, seuraa jäsenistönsä työmarkkinatilannetta, harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää kokous- ja koulutus- ja esitelmätilaisuuksia.

Yhdistys voi myös julkaista jäsenlehteä.

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys kantaa jäseniltään jäsenmaksua, jonka suuruuden vahvistaa yhdistyksen syyskokous. Yhdistys voi myös ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja sekä toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia hankittuaan asianomaisen luvan.

Yhdistyksellä voi olla toimintaansa varten tarpeellista omaisuutta.

3. Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voivat liittyä koulutustaan vastaavissa tehtävissä toimivat korkeakoulututkinnon suorittaneet sekä yliopistojen humanististen ja kasvatustieteellisten tiedekuntien opiskelijat lukuunottamatta opettajaksi suuntautuvia. Hallitus voi myös hakemuksesta hyväksyä muun vastaavan erityiskoulutuksen saaneet ylemmät toimihenkilöt tai alan opiskelijat yhdistyksen jäseniksi. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Hallitus päättää myös jäsenen erottamisesta. Hallituksen erottamalla jäsenellä on oikeus vedota erottamispäätöksestä yhdistyksen kokoukseen jättämällä kirjallisen valituksen hallitukselle yhden kuukauden kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaamisesta.

Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäsen on vapaa yhdistyksen jäsenyydestä ilmoituskuukautta seuraavan kuukauden lopusta lukien.

Kunniajäsenen kutsumisesta päättää yhdistyksen kokous hallituksen yksimielisen esityksen perusteella.

4. Jäsenmaksut

Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytyn on suoritettava yhdistykselle yhdistyksen päättämät jäsenmaksut, joiden suuruuden määrää yhdistyksen syyskokous. Kunniajäsenet ovat vapautettuja yhdistyksen jäsenmaksusta. Hallitus voi anomuksesta vapauttaa jäsenen jäsenmaksuista äitiyslomasta, asevelvollisuudesta, ammattitaitoa edistävästä opiskelusta tai muusta näihin verrattavasta syystä johtuvan palkattoman työstä poissaolon ajaksi.

5. Hallintoelimet

Päätäntävaltaa yhdistyksen asioissa käyttää yhdistyksen kokous. Yhdistyksen hallintoa hoitaa hallitus. Hallitus voin asettaa keskuudestaan työvaliokunnan sekä eri kysymysten valmistelua varten pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia.

6. Yhdistyksen kokous

Kutsu yhdistyksen kokoukseen toimitetaan jäsenille kirjallisesti viimeistään 10 päivää ennen kokousta. Kokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koollekutsuttu.

Yhdistyksen kokouksessa ovat äänioikeutettuja jäsenmaksunsa maksaneet varsinaiset jäsenet sekä kunniajäsenet.

Yhdistyksen jäsenet voivat etukäteen tehdä esityksiä yhdistyksen kokouksessa käsiteltäviksi tarkoitetuista asioista. Esitykset on jätettävä kirjallisina hallitukselle viimeistään kuukautta ennen kokousta.

Päätökset ja vaalit yhdistyksen kokouksessa ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei toisin ole määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ja suljetuissa lippuäänestyksessä arpa.

Yhdistyksen kokouksessa valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksesta laadittu pöytäkirja.

7. Yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät asiat

Yhdistyksen kokous pidetään kaksi kertaa vuodessa, kevätkokous huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä.

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • esitetään hallituksen kertomus edellisen vuoden toiminnasta, tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto,
  • vahvistetaan tillinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,
  • käsitellään muut kokoukselle tehdyt esitykset.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi,
  • vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus,
  • valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi,
  • valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi,
  • valitaan opiskelijaedustajan henkilökohtainen varajäsen
  • valitaan hallituksen kolme (3) varajäsentä yhden kalenterivuoden toimikaudeksi
  • valitaan seuraavan vuoden tilejä tarkastamaan yksi auktorisoitu tilintarkastaja sekä hänelle varatilintarkastaja. Tilintarkastajana voi toimia myös tilintarkastusyhteisö,
  • yhdistyksen luottamushenkilöiden palkkiot sekä matkakustannusten korvausperusteet,
  • käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

8. Yhdistyksen ylimääräinen kokous

Yhdistyksen ylimääräinen kokous voidaan kutsua koolle, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistöstä erityisesti ilmoitettua asiaa varten hallitukselta kirjallisesti sitä vaatii.

Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle samalla tavalla ja samassa ajassa kuin yhdistyksen varsinainen kokous.

9. Hallitus

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä yhdeksän (9) hallituksen varsinaista jäsentä. Yhden hallituksen jäsenen, samoin kuin hänen henkilökohtaisen varajäsenen tulee olla opiskelijajäsenten edustaja. Hallitukseen valitaan myös kolme (3) yleistä varajäsentä yhden kalenterivuoden toimikaudeksi. Yleiset varajäsenet jäsenet kutsutaan hallituksen kokouksiin tarvittaessa siinä järjestyksessä kuin ovat tulleet valituiksi.

Yhdistyksen hallituksen jäsenenä voi olla vain yhdistyksen äänivaltainen jäsen. Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on kutsuttava koolle vähintään neljän (4) jäsenen sitä pyytäessä.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on paikalla. Äänestettäessä äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ja suljetussa lippuäänestyksessä arpa.

Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa, mikä tarkastetaan hallituksen päättämällä tavalla.

Hallitus voi antaa liiton toimihenkilöille puhe- ja läsnäolo-oikeuden hallituksen kokouksissa. Hallitus voi myös kuulla asiantuntijoita.

Hallitus voi juoksevien asioiden hoitoa varten ottaa toimihenkilöitä. Hallitus määrää toimihenkilöiden tehtävät.

10. Hallituksen tehtävät

Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on:

  • Edustaa yhdistystä ja hoitaa yhdistyksen juoksevat asiat.
  • Hyväksyä ja erottaa jäsenet 3. pykälän 2 momentissa mainituin poikkeuksin sekä pitää jäsenistä luetteloa.
  • Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat.
  • Panna täytäntöön kokousten päätökset.
  • Hoitaa yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta sekä valvoa yhdistyksen kirjapitoa ja tilinpäätöksen tekoa.
  • Valmistaa ehdotus yhdistyksen talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi.
  • Ryhtyä muihin tarpeellisiin toimiin yhdistyksen päämäärien edistämiseksi.

11. Työtaistelu

Työtaistelusta päättää yhdistyksen hallitus, joka voi tarpeen vaatiessa järjestää asiasta neuvoa antavan jäsenäänestyksen.

12. Nimenkirjoittajat

Yhdistyksen nimen ovat oikeutettuja kirjoittamaan toiminnanjohtaja yksin tai puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä SPECIAn taloussääntöjen määrittelemissä puitteissa.

Hallitus voi tarvittaessa määrätä puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.

13. Tilit ja tilintarkastajat

Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain.

Tilinpäätöksen tulee olla valmiina luovutettavaksi tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen sitä yhdistyksen kokousta, jossa tilinpäätös käsitellään.

Tilintarkastajien tulee antaa kevätkokoukselle osoitettu lausuntonsa hallitukselle kahta viikkoa ennen yhdistyksen kokousta.

14. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan, että päätös muuttamisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa ja vähintään 2/3 äänestykseen osallistuvista jäsenistä sitä kannattaa.

Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan, että päätös siitä tehdään kahdessa vähintään kolmen viikon väliajoin pidettävässä peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa ja että vähintään 2/3 äänestykseen osallistuvista yhdistyksen jäsenistä sitä kummallakin kerralla kannattaa.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.

Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.