Suomi on tunnettu hyvän koulutuksen mallimaana, mutta miten oppimiseen löytyy valmiuksia työpaikoilta? Mukamas Learning Designin valmentaja Annu Karkama toteutti Specialle oppimismuotoiluvalmennuksen ja pohtii nyt laajemmin oppimismuotoilun tuomia hyötyjä. Valmennukseen osallistunut Kaisa Pesola puolestaan nappasi valmennuksesta oppimisinnon lisäksi työkaluja koulutusten vetämiseen ja dialogisemman työkulttuurin luomiseen.

Annu Karkama tiivistää oppimismuotoilun oppijalähtöisenä dialogiin ja kokeiluihin perustuvana kehittämisenä työyhteisössä. Oppimismuotoiluun yhdistyy lisäksi muotoiluajattelu, oppimisasenteet ja kaikki erilaiset yhteisöllisen oppimisen työkalut.

Työntekijä on terve, kun se oppii – ja siinä piilee salaisuus organisaatioiden kilpailukyvylle

Karkaman näppituntuman mukaan suomalaisten organisaatioiden oppimismahdollisuudet ovat todella hyvät: ”Työntekijöillä tuntuu olevan vahvaa mielenkiintoa oman työn kehittämiseen ja tekemisen tapoihin vaikuttamiseen. Kaikissa organisaatioissa ylintä johtoa ei kuitenkaan saada innostamaan työyhteisöä oppimisen kulttuuriin tai ymmärtämään sen kokonaisvaltaista merkitystä liiketoiminnallisesti, kulttuurisesti ja työhyvinvoinnillisesti.”

Oppimismuotoilun hyödyt ovat Karkaman mukaan selvät. Kyse on työntekijöitä sitouttavasta työn mielekkyydestä ja vaikuttamisen mahdollisuuksista, mutta myös työnantajakuvasta: millaisia tekijöitä organisaatio haluaa tulevaisuudessa. Vasta sen jälkeen aletaan puhua kilpailukykytekijöistä, eli onko henkilöstöllä valmiuksia pysyä kärryillä jatkuvassa muutoksessa. Jos työpaikalla ei ole jakamisen kulttuuria, henkilöstön koulutuksista ei saada kaikkea irti, kun dialogisuutta työyhteisön kanssa ei ole.

Ylimmän johdon kannustamiseen Karkama tarjoaa ratkaisuksi, että oppimismuotoilua ei ajateltaisi heti toteutettavana isona rakennemuutoksena, vaan liikkeelle pitäisi lähteä pienistä kokeiluista. Kokeiluista saatujen tulosten pohjalta toimintaa voitaisiin pikkuhiljaa laajentaa. ”Oppimisen kulttuurin tietoinen rakentaminen on muutos, jota ei voi toteuttaa hetkessä”, Karkama toteaa.

Oppimismuotoilun opit laitetaan käytäntöön pienistä kokeiluista

Helsingin yliopiston yleishallinnossa koordinaattorina työskentelevälle Kaisa Pesolalle oppimismuotoilun käsite ei ollut ennestään tuttu, mutta hän innostui valmennuksesta Specian uutiskirjeen myötä. Viime aikoina työnkuva on sisältänyt enemmän koulutuksellisia elementtejä ja jatkuvaksi innostujaksi itseään kuvailevalle Pesolalle valmennus osui ja upposi heti.

Kouluttaminen on Pesolasta palkitsevaa, haastavaa ja vastaan voi tulla yllättäviäkin tilanteita: ”Jos tuntuu, että nyt hallitsee jonkun kokonaisuuden hyvin, niin seuraava koulutustilanne onkin jo täysin erilainen. Se pitää hyvällä tavalla varpaillaan.”

Oppimismuotoiluvalmennuksen jälkeen Pesola päättää toteuttaa työssään pieniä kokeiluja ja lähtee tarkemmin konseptoimaan koulutuksiaan. Hänestä oli helpottavaakin huomata, että organisaatiossa ei tarvitse olla valmista, jo etukäteen lukkoon lyötyä sabluunaa, vaan toimintaa voi kehittää kokeiluilla ja niistä tulleilla kokemuksilla.

Onnistunut reflektointi vaatii pysähtymisen ja aikaa

Karkaman mukaan oman oppimisen kehittämisessä oleellista on tietää, vastaavatko omat oppimistarpeet koko organisaation oppimistarpeita. Jos oppimistarpeet yhdistyvät, niin voi suunnitelmallisesti miettiä, mitkä tekijät, ihmiset ja kanavat tukevat omaa oppimista ja käyttää esimerkiksi oppimispäiväkirjaa reflektoinnissa. Tärkeää on säilyttää iso visio omasta oppimisesta, mutta sisällyttää myös pieniä toteutettavia askeleita.

Oman oppimisen näkökulman tuominen valmennuksessa oli Pesolalle positiivinen yllätys ja jätti nälän oppia lisää oppimisesta. Omaa oppimistaan ja reflektointiaan Pesola kuvailee seuraavasti: ”Nyt etänä ollessa reflektointi jää helposti omalle vastuulle, eikä koulutusten jälkeisiä rupatteluhetkiä synny. Huomaan kaipaavani reflektointirauhaa, vaikka pienryhmissä pohtiminenkin on tärkeää. Käytännön toteutuksen kannalta saatan olla kärsimätön ja haluaisin heti päästä tekemään!”

Karkaman mukaan reflektoinnissa kyse on pysähtymisestä ja tärkeää on tunnistaa matka, joka on jo tultu ja antaa sille arvoa. Reflektointia voi ujuttaa omaan arkeensa pienin askelin – jo kymmenen minuuttia viikossa riittää. Parhaimman hyödyn reflektoinnista kuitenkin saa, kun ei jää yksin tiedon kanssa, vaan pohtii opittuja asioita yhdessä muiden kanssa.

Alli Alho Viestintäasiantuntija alli.alho@specia.fi