Näin säilytät riittävyyden tunteen epävarmassa työnhakutilanteessa

Teksti on kirjoitettu alun perin Katkon Wirike 1/2021 -numeroon. 

Vaikka työelämästä kuuluneet uutiset eivät ole olleet kovin ruusuisia viimeisen vuoden aikana, niin valoa tunnelin päässä on jo havaittavissa. Esimerkiksi AkavaWorksin mukaan tammikuussa 2021 kasvatustieteilijöiden lomautukset vähenivät jo huomattavasti. Pienet muutokset tilastoissa eivät välttämättä helpota oloa, jos omaa asiantuntijuutta vastaavan ensimmäisen työpaikan metsästys on ollut takkuista.

Specialla olemme ehdottomasti sitä mieltä, että kasvatustieteilijöiden kaltaisille moniosaajille löytyy aina kysyntää, ja sen vuoksi kerromme nyt kolme vinkkiä, miten saat ylläpidettyä mielen korkealla myös niissä tilanteissa, kun työnhaku koettelee.

1. Tunnista osaamisesi ja sanoita se

Kun päivät kuluvat tuijotellessa kodin seiniä ja zoom-palavereja, voi pieni itsereflektiohetki tuoda valoa arjen keskelle. Ensimmäinen ja tärkein vaihe oman osaamisen tunnistamisessa on hylätä kaikki ennakkoluulot itseä kohtaan ja ajatella omaa osaamista laaja-alaisesti.

Osaamista kertyy kaikesta mitä teet: opinnoista, järjestötoiminnasta, harrastuksista ja muista mielenkiinnonkohteistasi. Usko pois, osaamispalettisi on huomattavasti laajempi kuin ensiksi kuvittelitkaan! Voit aloittaa pitämällä päiväkirjaa kolmen päivän ajan taidoista ja uusista opituista asioista, joita olet hyödyntänyt arjessasi. Ole tarkka ja kirjaa ihan kaikki.

Kun olet päässyt päiväkirjan avulla alkuun, laajenna taitojen listausta kaikkeen osaamiseesi. Oiva keino on jakaa osaaminen kolmeen: substanssi- eli sisältöosaamiseen, infraosaamiseen sekä vuorovaikutustaitoihin. Substanssiosaamista kertyy esimerkiksi opinnoistasi, infrataidot ovat ikään kuin työskentelyn työkaluja, eli esimerkiksi ohjelmisto-osaamista ja kielitaitoa.

Erittelyn jälkeen osaaminen kannattaa koota isommiksi kokonaisuuksiksi. Näistä osaamisryppäistä muodostuu vahvuuksiasi.

2. Pyydä kehuja ja kehu muita

Kehuja kannattaa pyytää opiskelijakavereilta, työkollegoilta sekä ihmisiltä, jotka tuntevat sinut parhaiten: omalta perheeltäsi. Näiden kehujen pääasiallinen tarkoitus ei ole toimia automaattisesti suosituksina haettua tehtävää kohtaan, vaan tukena ja turvana silloin kun työnhaku tuntuu vaikealta.

Kehuminen on kuitenkin kaksisuuntaista: jotta saisit itse spontaaneja kehuja, muista kehua ensin myös muita! Sen lisäksi, että kehut kohottavat itseluottamusta ja uskoa omiin taitoihin, ne myös auttavat vahvuuksien tunnistamisessa. Voi olla, että muut näkevät sinussa sellaisia piirteitä tai taitoja, joista sinulla itselläsi ei ole hajuakaan.

Jos omistat LinkedIn-profiilin, voit pyytää ja kirjoittaa suosituksia myös siellä. LinkedIn-suositusten kohdalla kannattaa miettiä, mitä itse toivoo suositukselta. Jos haluaisit suunnata työskentelemään HR:n tehtävissä, voit pyytää opiskelukollegaasi painottamaan hyviä vuorovaikutustaitojasi. Muista tämä myös kirjoittaessasi suositusta: kysy kaverilta, mitä näkökulmaa hän haluaisi korostettavan!

3. Muista, että et ole yksin

Jos sinusta tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta tarttua työnhakuun tai muihin projekteihin töissä, opinnoissa tai vapaa-ajalla, muistuta itseäsi siitä, että elämme henkisesti kuormittavaa aikaa.

Jo viime keväänä Helsingin yliopiston opiskelijoille toteutetun kyselyn vastaajista 18 % oli uupuneita ja 24 % oli vaarassa uupua. Opiskelijoiden jaksamista tutkinut Katariina Salmela-Aro avaa, että uupumisen kokemus syntyy vaatimusten ja voimavarojen epäsuhdasta. Etenkin nyt poikkeustilanteen pitkittymisen myötä omien voimavarojen varasto saattaa olla hyvinkin tyhjillään.

Vaikeassa tilanteessa muistutamme, että on vahvuutta pyytää omaan tilanteeseen apua: ystävältä, mielenterveyspalveluista tai työelämää koskien ammattiliitolta. Tämä tilanne on vaikea ihan jokaiselle.

 

Tekstissä mainitut lähteet:

AkavaWorks. 4.3.2021. Lomautus- ja työttömyyskatsaus 03/21: Lomautukset vähenivät tammikuussa

Salmela-Aro Katariina ja Peltonen Mari. Yliopisto-opiskelijat ovat tavallista uupuneempia koronakeväänä. 8.6.2020

Yle Uutiset. 25.1.2021. Apatiaa ja motivaatio nollissa? Opiskelijoista huolestuttavan moni kokee nyt uupumusta – älä syyllistä itseäsi ja 3 muuta neuvoa kadonneen motivaation varalle.