Specia palkitsee asiantuntijatyöhön tai yleisesti työelämään liittyviä pro gradu -tutkielmia kerran vuodessa. Gradustipendillä haluamme tukea jäseniämme, saada tutkittua tietoa edustamiltamme generalistisilta aloilta ja antaa arvoa opiskelijoiden tekemälle tutkimustyölle. Nyt vuorossa on kirjoitus syksyn gradustipendin saaneen Mirva Heikkilän pro gradu -tutkielmasta ”Urasiirtymä tuntemuksina ja ruumiillisena kasvuprosessina: irtoaminen, puhdistuminen, tulollaan oleminen”.

Elämäni työntekijänä ja ammattilaisena on ollut täynnä erilaisia irtoamisia, välitiloja ja kiinnittymisiä. Ehkä sinäkin tunnistat tästä itsesi? Pois lähtemistä tai pois joutumista – mielikuvien tasolla tai konkreettisesti? Alojen, ammattien ja ammattilaisten katselemista etäältä ja itsen sovittamista eri genreihin? Kenties myös omannäköisen työn tunnistamista ja sen tuottamaa hyvää oloa? Varsinkin generalistialoilla kaikenlainen etsiminen on arkipäivää – ja luontevan tuntuisen työminän löytämiseksi saattaa joutua näkemään vaivaa.

Viime aikojen trendinä on ollut, että työelämä yksilöllistyy, henkilökohtaistuu ja tulee yhä enemmän iholle. Asiantuntija ei voi enää vain mekaanisesti suorittaa työtä, vaan työ kietoutuu hänen identiteettiinsä. Ihmisen tunteet, aistit ja koko elämä vedetään mukaan. Tämän vuoksi erilaiset irtoamiset ja kiinnittymiset voivat tuntua hyvin dramaattisilta. Tarkastelin kasvatustieteen pro gradu -tutkielmassani korkeakoulutettujen alanvaihtajien elämäntarinoita, kun he pukivat sanoiksi kokonaisvaltaista muutosta tunnustetusta ammattilaisesta kasvatustieteen opiskelijaksi ja sitä kautta uudelle uralle.

Ammatillinen identiteetti on dynaaminen prosessi

Ammatillinen identiteetti voidaan määritellä dynaamiseksi prosessiksi, jossa ihminen määrittelee ja ymmärtää itseään ammatillisena toimijana suhteessa elämänkulkuunsa. Se rakentuu kerronnallisesti dialogissa muiden ihmisten kanssa ja suhteessa kulttuurisiin arvoihin, normeihin ja rakenteisiin. Identiteettityötä eli identiteetin rakentamista tehdään koko keholla, kun muutokset koetaan tuntemuksina. Korkeasti koulutetut asiantuntijatkaan eivät suunnista työelämässä pelkästään rationaalisesti, vaan työ on aina myös kokemuksellista ja elämyksellistä.

Työelämän henkilökohtaistumisesta ei ehkä riittävästi puhuta. Monikaan asiantuntija-ammatissa toimiva ei tee identiteettityötään kovin näkyvästi, vaikka kysymykset siitä, millainen olen ammattilaisena ja millainen haluaisin olla, askarruttavat monen mieltä. Sisäinen identiteettipuhe aktivoituu varsinkin silloin, kun identiteetteihin liittyy paineita ja ristiriitoja. Alanvaihtajan identiteettityö näyttäytyi haastatteluaineistossani melko raskaan ja yksinäisen tuntuisena, kun uudistuvaa identiteettiä varjeltiin tarkoin. Toisaalta nämä henkilöt onnistuivat alanvaihdossaan, kun he löysivät opiskelustaan uutta ja inspiroivaa, mihin tarttua kiinni.

On jollain tavalla helpompaa luovia nykyisissä kuvioissa, kun tiedostaa, että koulutuksesta ja työelämästä on tullut foorumeita, joilla etsitään itseä. Onnekasta on, että sitä voi sieltä myös löytää. Niinpä toivon sinullekin antoisia irtoamisia, välitiloja ja uusia kiinnittymisiä työssäsi!

Lisää aiheesta:

Brunila, K., Onnismaa, J. & Pasanen, H. 2015. Koko elämä töihin. Koulutus tietokykykapitalismissa. Tampere: Vastapaino.

Heikkilä, M. 2019. Alanvaihto ja ammatillisen identiteetin muutos ruumiillisina tiloina ja tuntemuksina. Aikuiskasvatus 39(1). (painossa)

Jokinen, E. & Venäläinen, J. 2015. Prekarisaatio ja affekti. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118. Jyväskylän yliopisto.

Parviainen, J., Kinnunen, T. & Kortelainen, I. 2016. Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa. Tampere: Vastapaino.

Mirva Heikkilä